Palkka haltuun -hanke

Tradeka aloitti vuonna 2019 yhdessä Takuusäätiön kanssa Palkka haltuun -hankkeen. Hankkeen myötä Tradeka-konsernin työntekijöillä on ollut mahdollista saada talousneuvontaa ja yhdistää velkojansa järjestelylainalla. Hanke jatkuu nyt niin, että neuvonnasta vastaa Tradekan sairauskassa.

Hankkeen piirissä on Tradeka-konsernin kaikki työntekijät eli Tradekan, Restelin, Lehtipisteen, A-Katsastuksen ja ONNIn henkilöstö. Työnantaja ei ole mukana itse neuvonnan tai avun tarjoamisessa, vaan se hoituu Tradekan sairauskassan kautta.

Tälle sivulle on koottu hankkeeseen liittyviä materiaaleja, joista saat apua ja vinkkejä oman taloustasapainon löytämiseksi.

LUE LISÄÄ

Mies kävelee kadulla

Apua velkaongelmiin

Velkaongelmien kanssa ei kannata jäädä yksin, sillä kun talous on kunnossa, voi muutenkin paremmin. Apua raha-asioihin kannattaa hakea ajoissa ja yhteyttä voi ottaa pienissäkin asioissa. Tältä sivulta löydät tietoa sekä erilaisia palveluita, ohjelmia ja valmennuksia, jotka tarjoavat apua ja tukea oman taloutesi hallintaan.

Tradekan työntekijöille neuvontaa tarjoaa huhtikuusta 2024 alkaen Tradekan sairauskassa. Palvelu on luottamuksellista ja maksutonta.

Yhteyttä voi ottaa sähköpostilla palkkahaltuun[a]tradeka.fi tai soittamalla
puhelinnumeroon 0400 578 892. Palveluajat ma–ke kello 10–14 ja to–pe kello 9.30–12.

Johtaja, tiiminvetäjä, esihenkilö!

Kaipaatko vinkkejä, miten työyhteisössä voitaisiin auttaa talousongelmiin joutunutta kollegaa? Takuusäätiö on koonnut aiheesta oppaan, joka antaa neuvoja tilanteesta puhumiseen ja listaa tahoja, joista työkaveri saa konkreettista apua oman talouden tasapainon löytämiseksi.

OPPAASEEN

Sinitakkinen nainen istuu penkillä ja katsoo puhelinta


Palkka haltuun -verkkokurssi

Tuntuuko kynnys yhteydenottoon liian suurelta? Takuusäätiö tarjoaa tähän ratkaisuna Palkka haltuun -verkkokurssia. Kurssin sisältö on jaettu teemoihin ja sen aikana käsitellään muun muassa

  • raha-asioiden seurantaa ja suunnittelua
  • säästämistä ja sijoittamista
  • taloudellisten tavoitteiden asettamista
  • omaa rahatarinaa ja rahasta puhumista
  • kestävää kuluttamista
  • velkoja ja niiden maksu- ja järjestelymahdollisuuksia.

Kurssin aikana on myös mahdollisuus keskustella ja vaihtaa ajatuksia anonyymisti muiden osallistujien kanssa. Kurssi löytyy verkosta ja täydentyy kuluvan vuoden aikana uusilla aihekokonaisuuksilla. Voit suorittaa kurssia omaan tahtiisi!

KURSSILLE TÄSTÄ

"Häpeän vuoksi en hakenut apua"

Velkakierteeseen voi joutua monesta syystä. Mennyttä ei kuitenkaan kannata hävetä, vaan apua kannattaa aina hakea – mieluummin aiemmin kuin myöhemmin. Lue alta Jonnan ja Liisan tarinat.

"Olin ilta- ja viikonlopputöissä koulun ohessa. Rahat oli aina loppu, joten otin pikalainaa. Kävin ulkona kavereiden kanssa ja ostelin vaatteita. Muutin omaan asuntoon seuraavana vuonna, ja silloin tajusin, miten huonosti raha-asiani ovat. Velkaa oli 15 000 euroa. Äidin avulla sain pankkilainan, jolla velat maksettiin. 

Otin kuitenkin uusia pikalainoja, ja seuraavaksi velkaa oli pankkilainan kanssa melkein 30 000 euroa. Luottotiedot menivät ja sen myötä en enää saanutkaan uusia lainoja. Jälkikäteen ajateltuna se oli tosi hyvä juttu, vaikka silloin se kauhistutti. Miten pärjäisin kaikkien velkojan kanssa? Jatkoin sinnikkäästi pankkilainan maksamista, vaikka muut velat olivat menneet ulosottoon ja palkastani meni iso siivu niiden lyhentämiseen. Olin päättänyt selviytyä, maksaa velat ja saada luottotiedot takaisin. Hetkessä se ei tapahtuisi, sen ymmärsin."

Jonna 24 v.

Jonnan kaikki velat yhdistettiin yhdeksi lainaksi. 25 000 euron järjestelylainan kuukausierä on 500 euroa. Palkka riittää vuokraan, elämisen menoihin ja lainan maksuun, kun käyttää rahaa maltilla ja suunnitellen. Neljän ja puolen vuoden kuluttua laina on maksettu.
 

”Jäin yksinhuoltajaksi eron jälkeen. Olimme puolisoni kanssa yhdessä asuessa nostaneet velkoja ja eläneet huomaamattamme yli varojen. Minulla oli eron jälkeen velkaa sen verran paljon, etten palkallani enää niitä pystynytkään maksamaan. Häpeän vuoksi en hakenut apua, vaan aloin maksamaan velkoja uusilla veloilla. Näin jälkikäteen ajateltuna se oli virhe. Kaikkeni yritin, mutta en saanut tilannetta pidettyä hallussani. Lopulta velat kaatuivat ulosottoon.

Olen nyt maksanut ulosottoon jo 40 000 euroa seitsemän vuoden ajan.

Suurin syy tilanteeseeni on ollut olematon rahakasvatus ja oma tyhmyys parikymppisenä. En osannut mitoittaa tulojani ja menojani oikein ja ajauduin velkakierteeseen. Ymmärrän nykyään rahaa paremmin ja tajuan nuorena tekemäni mokat.

Olen niin onnellinen, kun kuulin, että minun on mahdollista päästä ulosotosta eroon ja maksaa loput velat pois järjestelylainan avulla. Voin vihdoin tehdä suunnitelmia tulevaisuuteen."

Liisa 44 v.

Testaa oman taloutesi tilanne!

Vastaamalla muutamaan helppoon kysymykseen saat tietää taloutesi tilanteen. Kysymykset koskevat viime aikaisia kokemuksiasi rahan käytöstä, sen riittävyydestä ja säästämisestä. Vastattuasi saat tietää, onko taloutesi hyvällä mallilla vai onko syytä huolestua.

Testituloksen perusteella saat myös käytännön neuvoja, miten voit lähteä parantamaan omaa taloustilannettasi.

TEE TESTI

Nuorille talous tutuksi nuorten kielellä

Tradeka on tukenut Väestöliiton Poikien Puhelimen taloustaitoihin keskittyvien YouTube-videoiden tuottamista. Nuorille suunnatuissa lyhyissä ja hauskoissakin videoissa selitetään omaan taloudenpitoon liittyviä termejä ja tilanteita. Oman videonsa ovat saaneet muun muassa ulosotto, velka, perintä, verot ja sijoittaminen.

Kaikki talousaiheiset videot pääset katsomaan Poikien puhelimen Youtube-kanavalta. Lisätietoja Tradekan tukemasta hankkeesta voit lukea tästä blogiartikkelista.


Verkkovalmennus eläkeikää lähestyville

Takuusäätiöllä on oma verkkovalmennus, joka on suunnattu yli 55-vuotiaille, eläkeikää lähestyville. Valmennuksesta saa vinkkejä budjetointiin, velkojen selvittämiseen ja taloudelliseen varautumiseen.

Valmennuksen voi tehdä omassa tahdissa ja aikaa sen parissa menee muutama tunti.

ILMOITTAUDU VALMENNUKSEEN

Pieni poika isän sylissä, äiti katsoo vieressä

Kiinnostu rahasta!

Raha-asioiden hoitaminen on taito, jota voi oppia ja kehittää. Kaikkein tärkeintä on aloittaminen. Alkuun pääset esimerkiksi tutustumalla Takuusäätiön oppaaseen tai poimimalla tältä sivulta itsellesi parhaimmalta tuntuvat työkalut ja vinkit.

Tutustu oppaaseen!

Verkkovalmennuksesta apua arjen raha-asioihin

Hallitse rahojasi -verkkovalmennus sinulle nuori, joka haluat

•    vahvistaa osaamistasi arjen raha-asioissa,
•    kehittyä itsenäiseksi ja järkeväksi rahankäyttäjäksi,
•    välttyä rahahuolilta,
•    suunnata katseen tulevaisuuteen.

 

Maksuton valmennus toimii verkossa  valmennuksessa voit työskennellä omaan tahtiin missä ja milloin sinulle parhaiten sopii. Monipuoliset materiaalit sisältävät vinkkejä ja työkaluja arjen rahojen hallintaan.

Pääset rekisteröitymään valmennukseen täällä.

Ilmoittaudu valmennukseen!

"Purin pahaa oloa käyttämällä rahaa nettiostoksiin"

Jo kymmenet Tradeka-konsernin työntekijät ovat saaneet apua raha-asioihinsa. Lue alta Onnin ja Saran tarinat.

"Ajauduin pari vuotta sitten tilanteeseen, jossa ylikulutin jatkuvasti. Harrastin rahapelejä ja käytin juhlimiseen ja hulppeaan elämäntyyliin rahaa, jota minulle ei ollut. Rahoitin kaiken tämän pikavipeillä, ja olin nopeasti velkakierteessä. Tilanne oli lopulta kestämätön sekä rahallisesti, että henkisesti.

Lopetin pelaamisen ja tuhlaamisen, ja olen pysynyt päätöksessäni ystävien ja perheen tuella. Päivittäinen elämäni on kuitenkin haastavaa, sillä lainojen kuukausierät ovat suuret. Haluaisin yhdistää lainat järkevällä tavalla. Se toisi minulle turvaa ja mahdollisuuden keskittyä elämääni paremmin. Ja ennen kaikkea se auttaisi pääsemään jatkuvasta ahdistuksesta, jota velat aiheuttavat."

Onni 25 v.

Onni sai 18 000 euron järjestelylainan veloilleen. Kuukausierä on 400 euroa, ja takaisinmaksuaika on kolme vuotta. Tämän jälkeen hän on velaton. 

"Velkaantuminen alkoi opiskeluaikoinani muutama vuosi sitten. Olin tottunut pieniin tuloihin, vaikka kävin kyllä koulun ohessa myös töissä. Elämäntilanteeni muuttui, kun sairastuin. Samalla alkoi vaikeudet rahankäytön kanssa. Koulussa käyminen tuntui vaikealta paniikkihäiriön takia ja työvuoroja en oikein pystynyt ottamaan.

Olin tosi paljon kotona, jolloin purin pahaa oloa käyttämällä rahaa nettiostoksiin. Oli välillä niin hankalaa olla, että rahankäytöstä oli vaikea pitää huolta. Pikkuhiljaa olo tuli paremmaksi ja innostuin koulusta uudelleen. Sain koulun käytyä loppuun ja nyt teen töitä ravintola-alalla. Sain kivan työpaikan ja nautin elämästä. Velkojen maksaminen tuntuu jopa hyvältä, näin saan "puhdistettua" menneitä vuosia. Paljon ylimääräistä ei palkasta jää, mutta menoni ovat nykyään pienet. Olen oppinut käyttämään rahaa vain sen verran kun siihen on varaa."

Sara 24 v.

Saran 12 000 euron velat järjesteltiin Takuusäätiön takaamalla järjestelylainalla.
 

Aikuinen ja lapsi kadulla selin kuvaajaan

Penno on luotettava apu raha-asioiden hallintaan

Haluatko tietää, mihin rahasi menevät? Penno on verkossa toimiva ilmainen palvelu, jolla voit hallita talouttasi. Syöttämällä siihen tulosi ja menosi näet helposti, mistä rahat tulevat ja minne ne menevät. Voit myös asettaa säästämistavoitteen ja seurata, miten onnistut tavoitteessasi.

Pennon käyttö on helppoa ja maksutonta.

Pysy kärryillä - tilaa uutiskirje